Eilen tuli mietittyä aloittavan kuntayhtymän tukipalveluiden roolia.
Julkisissa palveluissa on viime vuosina säästetty vähentämällä tukipalveluista henkilöstöä. Näihin säästötoimenpiteisiin suhtaudutaan eri tavoin riippuen siitä saako palveluntuottaja rahoituksensa missä määrin palveluita käyttävältä asiakkaalta vai määrärahasta kuten kuntien tuottamissa sotepalveluissa tällä hetkellä. Asiakas tuo ovesta astuessaan joko tulon tai kulun.
Eräs ylilääkäri harmitteli vuosia sitten minulle sitä että hänellä menee paljon työaikaa uusien tai sijaistavien lääkäreiden tietokoneen käytön perehdyttämiseen. Olin juuri siirtynyt yksityisestä lääkäriliiketoiminnasta julkisen sektorin palvelukseen. Ajattelin, että nyt on matalalla roikkuva hedelmä. Soitin kaupungin tietohallintoon. Kerroin ongelman ja esitin toiveen, että tietohallinto hoitaisi perehdytyksen ylilääkäreiden puolesta. Perehdyttämiseen ei mielestäni tarvita lääkäriä vaan paremmin ja edullisemmin asian hoitaisi atk-tukihenkilö tms. Sain yllättävän vastauksen. "Ei käy". Tietohallinnossa työskentelee yhtä tärkeitä ammattilaisia kuin lääkäritkin. Ei ole sopivaa ja järkevää siirrellä tehtäviä ammattiryhmältä toiselle. Eikä sitäpaitsi tietohallinnon budjetissa ole varaa palkata lisää henkilöstöä. Yritin sanoa että kyse ei ole ihmisarvosta tai muustakaan henkilökohtaisesta arvottamisesta. Taloudellisuuden puolesta yritin sanoa, että kovin kalliiksi kaupungille tulee käyttää kymppitonnin kuussa tienaavaa ylilääkäriä perehdyttämiseen puhumattakaan kaikista niistä seurannaisvaikutuksista kun ns. kriittinen resurssi voisi hoitaa enemmän potilaita jos saisi tähän vapautettua aikaa. Ei onnistunut. Yksityisessä lääkäriyrityksessä olisi onnistunut.
Minun on vaikea ymmärtää miksi budjettirajoitteisesta mallista ei pyritä aktiivisemmin eroon. Kuvio johtaa absurdeihin päätöksiin ja näennäiseen tehostamisiin joissa ei todellisia villoja löydy. Jokaisen tehostamistoimenpiteen jälkeen upotaan vain syvemälle tehottomuuden suohon. Ja työnantajaimago heikkenee.
Yrityspuolella myhäillään lisääntyvän kilpailun kynnyksellä. Mopo vastaan moottoripyörä. Yksityisen soteyrityksen suurin kilpailuedun lähde suhteessa julkiseen sektoriin on siinä, että sen ei tarvitse toimia budjettirajoitteessa vaan asiakas tuo tullessaan euron. Eräässä terveysalan yrityksessä oli peukalosääntö: pidetään huoli että vähintään puolet myynnistämme ja katteestamme tulee itse maksavilta asiakkailta. Tämä sääntö ylläpiti yrityksen kilpailukykyä automaattisesti. Johtoa myöten yrityksessä tehtiin asiakkaan kannalta oikeita asioita eikä vain haluttu tehdä. Yrityksessä oli vahvat taloudelliset kannustimet parantaa jatkuvasti palveluidensa saatavuutta ja asiakaskokemusta.
Myös kilpailussa terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen ammattilaisista yritys on vahvempi. Sen kun ei kauan tarvitse kiistellä siitä kuka tai mikä on yrityksen ns. kriittinen resurssi ja onko perusteltua maksimoida kriittisen resurssin käyttöaste. Tähänkin eräällä terveysyrityksellä oli peukalosääntö: pidetään huoli että lääkäreillä (eli niillä jotka tuovat yrityksen tulovirrat) on ns. pöytä katettu. Simppelillä mallilla lääkäri on tyytyväinen työnantajaansa ja yrityskin voi hyvin. Semmonen win-win -juttu.
Tämä on selvää, mutta kustannusvaikuttavuudesta kiistellään. Usein kuulen sanottavan, että eikö yrityksen kannustinmalli johda siihen että se pyrkii ylihoitamaan asiakkaitaan?
Mitenköhän tuo on?
